”Simo Vierashuoneelta”

Lemmikkihoitola & koirahoitola Vierashuoneen yrittäjä Simo Tolonen
Lemmikkihoitola Vierashuoneen takaa löytyy reilu nelikymppinen pitkänlinjan koiramies Simo Tolonen. Metsästys- ja seurakoirat ovat seuranneet minua pikkupojasta lähtien. Jokaiseen elämäni vaiheeseen on kuulunut koira tavalla tai toisella. Lapsuudenkodissani oli saksanpaimenkoira, beagle ja Newfoundlandinkoira. Oma pitkäaikainen koiraharrastukseni on painottunut hirvikoiriin. Pääasiassa koirani ovat palvelleet metsästyskoirina omassa hirviporukassani, mutta onpa mukaan mahtunut jossakin määrin koe- ja näyttelytoimintaakin.
Olen osana koiraharrastustani kokeillut myös pienimuotoista kasvatustoimintaa. Olen käynyt sitä varten kasvattajakurssit ja kennelnimi Kokkokankaan Kennel on rekisteröity hirvikoirille. Muutama pentueprojekti on takana ja pieniä hirvikoiria on lähtenyt maailmalle. Olen suorittanut eläinhoitolan pitäjän ammattitutkinnon Oulun seudun ammattiopiston Muhoksen yksikössä. Vierashuone on pitkäaikaisen unelmani toteutus. Olen jo pitkään haaveillut laajentavani koiraharrastustani niin, että siitä tulisi ammattini. Olen visioinut koirien ja kissojen uudenlaisen lemmikkihoitolan perustamisesta. Haave ammatista lemmikkien parissa onkin nyt totta. Kun taustalla on mieltymys lemmikkeihin, niin tulevaisuus näyttää mukavalta. Uskon että Vierashuone uudenlaisella konseptilla tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon koirasi sijaiskotina. Vierashuoneen slogan on ”Lemmikkisi toinen koti”. Lemmikkihoitola Vierashuoneen hoitolarakennus on tehty Lammin kivestä, joka tarjoaa miellyttävät tilat lemmikeille niin kesällä kun talvella. Jokainen lemmikkitila on oma vierashuone. Siellä saa nauttia talon ”vieraanvaraisuudesta”.

Vastaa