Ajankohtaista

Hyvää joulua asiakkaillemme

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille asiakkaillemme!
Lemmikkihoitola Vierashuone on päättänyt lahjoittaa joulumieltä
Japaniin, tsunamissa orvoiksi jääneille koirille.

Tohokun järistyksen ja tsunamin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden
vuoksi lukuisia eläimiä on jäänyt kodittomiksi, joita JEARS (Japan
Eartquake Animal Rescue And Support) on ottanut hoitoon, kun omistajat
ovat joko kuolleet tai eivät muuten voi pitää lemmikkejään väliaikaisissa
suojissa, missä vieläkin joutuvat asumaan. Orvoksi jääneet koirat ovat
hengenvaarassa kun niitä talutetaan kaduilla pimeässä ilman
minkäänlaisia heijastimia tai muuta mistä ne erottaisi.
Meidät pyydettiin mukaan auttamaan orvoksi jääneitä
koiria eri heijastavilla tuotteilla.
Halusimme tietenkin olla mukana näin tärkeässä asiassa. Lähetimme paketin matkaan kohti Japania ja uskomme että siitä on iso ilo
ja apu eläinystävillemme määränpäässä.
Tämän myötä haluamme toivottaa oikein rauhallista joulua ja hyvää
uutta vuotta 2012! Pidetään huoli rakkaista lemmikeistämme ja
tietenkin toisistamme! 🙂